Toyota Prius on Ekoauto 2008

Vuoden 2008 Ekoautovertailussa voittajaksi nousi Toyota Prius. Voitto tuli selvällä piste-erolla vertailussa mukana olleisiin dieselautoihin. Priuksen erityisenä valttina olivat pienet päästöt niin hiilidioksidin ja kuin muiden päästöjenkin osalta.

Vuoden Ekoauto valittiin nyt 13. kerran, ja Toyota sai palkinnon jo viidennen kerran. Valinnan suoritti Motiva Oy:n kokoama ryhmä autoalan asiantuntijoita. Mittauksista ja käytännön järjestelyistä huolehti Tuulilasi-lehti.

Ekoautokilpailun tavoitteena on nostaa esiin vähän kuluttavia ja vähäpäästöisiä automalleja sekä lisätä kuluttajien tietoisuutta taloudellisesta ja ympäristöystävällisestä ajamisesta. Auton ostajia – kuluttajia ja yrityksiä – halutaan muistuttaa henkilöautojen polttoaineen kulutuksesta, ja siitä aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä. Mitä pienempi kulutus, sitä pienemmät päästöt ja polttoainekustannukset.

Tuulilasin päätoimittaja Lauri Larmela ja Motiva Oy:n toimitusjohtaja Jouko Kinnunen totesivat, että Priuksen hiilidioksidipäästöt olivat testiryhmän pienimmät, joten malli on palkintonsa ansainnut. Prius voitti Ekoauto-vertailun jo toista kertaa, aiempi mukana olo ulkojäsenenä tuotti myös voiton, mutta ei palkintoa. Valinnan historiassa Toyota palkittiin nyt viidennen kerran.

Tällä kerralla mukana valinnassa olivat automallit, joiden virallinen hiilidioksidipäästöarvo oli enintään 130 g/km. Tuota lukemaa EU:n komissio on kaavaillut tulevaksi valmistajakohtaiseksi CO2-päästöjen ylärajaksi. Lisäksi testin autojen pituuden piti olla yli neljä metriä.

Ehdokkaina vuoden 2008 ekoautoksi oli 11 dieseliä ja 1 bensiinihybridi. "Lähes 2 000 kilometrin testi maantiellä, kaupunkikulutus ja auton ominaisuuksien vertailu ehdokkaiden välillä muutti järjestystä, jossa vielä maantiekulutuksen perusteella harva testaaja olisi veikannut Priusta voittajaksi", kirjoitti Tuulilasi-lehti. Valinnassa olivat mukana seuraavat automallit:

SijaMalliYhteispisteet
1.Toyota Prius HSD844
2.Volvo S40 1.6D777
3.Citroën C4 1.6 HDi766
4.Ford Focus 1.6 TDCi749
5.BMW 318d748
6.Toyota Corolla 1.4 D-4D746
7.Peugeot 308 1.6 HDi 90731
8.Hyundai i30 1.6 CRDi725
8.Seat Cordoba TDI 70725
9.Skoda Octavia 1.9 TDI721
10.Kia Cee´d 1.6 CRDi710
11.Fiat Linea Multijet Diesel705


Arvostelussa suurin painoarvo eli 50 % annettiin hiilidioksidipäästöihin vaikuttavalle polttonesteen kulutukselle. Haitallisten pakokaasupäästöjen osuus oli 25 %, tilojen ja turvavarusteiden 15 % ja suorituskyvyn 10 % kokonaisarvosanasta.

Tutustu edistykselliseen Priukseen tarkemmin!

Aiemmat Ekoautot:

VuosiMerkki ja malli
1996Toyota Corolla 1.4 Ecotronic
1997Honda Civic 1.5 V-TEC
1998Seat Toledo TDI
1999Opel Corsa 1.0 Eco
2000Opel Corsa 1.0 Eco
2001VW Polo Classic TDI
2002Audi A2 1.2 TDI
2003Toyota Yaris D-4D
2004VW Passat TDI
2005Toyota Corolla 1.4 D-4D
2006Toyota AYGO, Citroen C1, Peugeot 107
2007Citroen Xsara Picasso HDi

Jaa