Toyota Material Handling Finland Oy
Suomessa Toyota-trukeilla on jo yli 30 vuoden ajan ollut noin kolmannes kokoluokkansa markkinoista.
Toyota Material Handling Finlandin toimintaa ohjaa asiakaslähtöisyys. Yksilölliset vuokraus- ja rahoitusratkaisut sekä niihin liittyvät kunnossapitopalvelut ovat hyvä esimerkki yhtiön tarjoamista asiakaskohtaisista ratkaisuista. Vuokraus on nykyaikainen ja joustava tapa hankkia tarpeita vastaava trukkikalusto ja vapauttaa trukkeihin sekä niiden kunnossapitoon sidottuja pääomia itse liiketoimintaan. Lähes 800 trukin vuokrakalustosta löytyy vaivattomasti apu myös tilapäisiin trukkitarpeisiin.
Koulutuspalvelut sekä niiden jatkuva kehittäminen ovat myös olennainen osa Toyotan laajaa toimintaa. Kuljettajakoulutus varmistaa turvalliset työtavat, vähentää käsiteltävien tavaroiden vaurioista aiheutuvia kustannuksia sekä lisää toiminnan tehokkuutta ja henkilökunnan motivaatiota. Asiakkaiden huoltohenkilöstölle yhtiö järjestää lisäksi mallikohtaista koulutusta trukkien tekniikasta ja määräaikaishuolloista.
Vantaalla sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi yhtiöllä on viiden aluekonttorin ja kymmenen sopimushuoltajan verkosto. Ammattitaitoiset, mallikohtaisen koulutuksen saaneet asentajat sekä 50 huoltoautoa täydellä työkalu- ja varaosavalmiudella varmistavat nopean huoltopalvelun.
Toyotan trukkitoiminnoista vastaava Toyota Industries Corporation on maailman suurin trukkivalmistaja. Vuosituotanto on noin 190 000 trukkia, ja merkin osuus maailman trukkimarkkinoista on 25 prosenttia.
Japanissa Toyota on hallinnut trukkimarkkinoita 60-luvun loppupuolelta lähtien markkinaosuuden kasvaessa jo yli 45 prosentin. Japanin lisäksi Toyotalla on trukkivalmistusta USA:ssa ja Euroopassa.
