Sata Toyotan plug-in-Priusta testiin Ranskassa
Testiohjelma koskee noin sataa uudenmallista Priusta, jotka on poikkeuksellisesti varustettu ulkopuolisella latausmahdollisuudella ja litiumioniakuilla. Yhteistyökumppanit liisaavat autot käyttöönsä kolmeksi vuodeksi.
Yhteiskunnallista hyötyä
Hybridiautot ja niiden plug-in-versiot tunnustetaan yleisesti ratkaisuiksi, joilla on huomattavaa merkitystä lähitulevaisuuden liikenneratkaisuille. Tämän vuoksi Toyotan ja EDF:n projekti saa taloudellista tukea Ranskan ympäristö- ja energiayhteisö ADEME:n tutkimusrahastolta. Toyota kerää hankkeen aikana kokemusta uudenlaisen tekniikan käytöstä ja suorituskyvystä normaalissa arkiajossa. EDF puolestaan haluaa arvioida erilaisten lataustekniikoiden ja -järjestelmien toimivuutta. Yhteisenä päämääränä on lisätä kuluttajien tietoisuutta uudesta teknologiasta valmistaa tietä sen kaupallistamiselle tulevaisuudessa. Yhtiöiden välinen kumppanuus alkoi vuoden 2007 syksyllä ja laajentui Iso-Britanniaan viime vuonna.
Käytännöllistä latausta
Testattavien autojen ulkopuolisessa lataamisessa tullaan käyttämään edistyksellisiä latausjärjestelmiä, jotka varmistavat turvallisen ajoakkujen varaamisen, kommunikoinnin pistokkeen ja auton välillä, autoyksilön tunnistuksen sekä latausenergian veloituksen. Tämän kokonaisuuden luomiseksi EDF ja sen tytäryhtiö Electricité de Strasbourg (ES) rakentavat useita satoja latauspaikkoja käyttäjien kotien ja työpaikkojen yhteyteen, yleisille parkkialueille sekä katujen varsille.
Plug-in-Priukset käyttävät Toyotan hybriditeknologiaa, mutta tuotantomalleista poiketen niiden ajoakkuja voidaan ladata myös sähköverkosta. Lyhyet matkat sujuvat pelkän sähköenergian voimin, pidemmillä etapeilla bensiinimoottori astuu päärooliin. Plug-in-auton toimintasädettä ei siis määrää akkukapasiteetti vaan normaalin Priuksen tapaan polttoaineen määrä.
Toyota Auto Finland Oy
Tiedotusosasto
