Toyota Logo

Tietoa Toyotasta

Toyota voitti Autoliiton EcoTour-kilpailun

Autoliiton 7.–8.5.2010 järjestämässä EcoTour-kulutuskilpailussa Toyotan mallit, iQ ja Prius, palkittiin luokkiensa taloudellisimpina autoina ja lisäksi Toyotat keräsivät ammattilais- ja amatööriluokkien yleiskilpailujen voittopokaalit.
EcoTour 2010 -nimeä kantavaan kilpailuun osallistui peräti 36 autokuntaa, joiden tavoitteena oli selvittää ajoreitit äärimmäisen taloudellisesti. Matkan varrella ei hidasteltu, sillä virheettömän suorituksen aikaansaamiseksi autojen tuli noudattaa kireää aikataulua. Se edellytti ajamista lähellä nopeusrajoitusten ohjearvoa. Tiestö koostui hiekka-, sora- ja asfalttipäällysteistä. Tyypillinen reitin vaatima keskinopeus oli hieman yli 60 km/h.

Huipputulokset Toyotalle

Tarkan kulutuksen mittaamiseksi autojen polttoainesäiliöt tankattiin aivan täyteen ennen ensimmäistä ajoetappia. Vastaavasti lopputankkauksessa tehtiin aikaa säästämättä huolellista työtä, ja saatu tulos kertoi yli 640 kilometrin ajon kokonaiskulutuksen.

Mukana olleiden 14 automerkin kirjo teki kilpailusta varsin mielenkiintoisen. Toyota iQ:n kisapari Timo Huusko /Tuomo Kuosmanen saavutti luokan 1 ylivoimaisen voiton tuloksella 3,48 l/100 km. Luokassa 3, jossa Prius näytti hybridikyntensä, voitto irtosi kulutuksella 4,15 l/100 km. Kolmihenkiseen Prius-joukkueeseen kuuluivat Jukka Johansson, Kalle Kalaja ja Jukka Leisti.

Tarkat tulokset on nähtävillä osoitteessa www.ecotour.fi

TOYOTA AUTO FINLAND OY
Tiedotusosasto