Tietoa Toyotasta
Toyotalla pienimmät hiilidioksidipäästöt Euroopassa
Nyt julkaistu raportti on ensimmäinen laatuaan. Euroopassa myytyjen autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2010 noin 140 g/km. Nykyisen tarkastelutavan mukaan virallisissa tuloksissa huomioidaan kunkin yrityksen automyynnin vähäpäästöisin kärki, joka edustaa 65 prosenttia kokonaismyynnistä. Nyt lasketuissa tuloksissa Toyota Motor Europen (TME) tulos, 112,2 g/km, alittaa alan keskiarvon selvästi. Myös EU:n Toyotalle asettama tavoitearvo 128,35 g/km alittuu noin 16 grammalla.
Vuonna 2015 tuloksissa huomioidaan yritysten koko automyynti. Tällä tavalla tarkasteltuna TME:n CO2-tulos on nyt 129 g/km, vain 0,7 grammaa tavoitearvon yläpuolella. EU:n autoalalle asettama yleistavoite, 130 g/km, alittuu Toyotan ja Lexuksen yhteistuloksessa jo nyt.
Tulokset vahvistavat Toyotan asemaa ympäristöjohtajana, ja osoittavat, että yritys oli edellä aikaansa aloittaessaan täyshybriditekniikan sarjavalmistuksen jo 1990-luvulla. Vuonna 1997 Japanissa ja vuonna 2000 Euroopassa lanseerattu Prius oli maailman ensimmäinen sarjatuotantohybridiauto. Se saavutti nopeasti suosion, joka on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla. Tänä vuonna Prius-perhe kasvaa seitsemänpaikkaisella Prius+ -mallilla ja tavallisesta sähköpistokkeesta ladattavalla Plug-in-versiolla.
Toyota- ja Lexus-hybridiautoja on valmistettu maailmanlaajuisesti jo yli 3,5 miljoonaa kappaletta. Euroopassa hybridit edustivat vuonna 2011 yli 10 prosenttia Toyota- ja Lexus-myynnistä. Tarjonta laajenee entisestään, kun Yaris HSD (Hybrid Synergy Drive) tulee myyntiin tämän vuoden aikana.
Toyota on todennut täyshybriditekniikan olevan yksi parhaista keinoista pienentää autoilun kokonaispäästöjä ja kulutuslukemia. Yritys esitteli viimeisimmässä Tokion autonäyttelyssä myös kompaktin ja kevyen FT-EV III -täyssähköauton sekä FCV-R-polttokennoauton konseptin, johon perustuvan mallin Toyota tuo markkinoille vuonna 2015.






