Toyota-mallisto
Tutustu
Prius+
Tila-automalli Prius+:n tuotantoversio esiteltiin viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä. Se laajentaa Toyotan täyshybridimallistoa tilavampaan suuntaan. Uutuus on eurooppalaismarkkinoiden ensimmäinen auto, jossa hybriditekniikka yhdistyy seitsemänpaikkaiseen matkustamoon.
Prius-perheen suurikokoisin jäsen on koritoteutukseltaan täysin oma mallinsa. Se on ennemminkin evoluutio kuin pidennetty versio normaalista Priuksesta. Uutuus on Priusta 155 mm pidempi, 30 mm leveämpi ja 85 mm korkeampi. Akseliväli on 80 mm pidempi. Ilmanvastuskerroin on luokkansa paras, 0,28.
Matkustamon toisen ja kolmannen rivin istuimet taittuvat yksitellen vaakatasoon. Kaikkien matkustajien hyvä näkyvyys eteenpäin on toteutettu siten, että istuinkorkeus on 2. ja 3. riveillä 45 mm edessä istuvaa suurempi. Riittävästä jalka- ja päätilasta on myös huolehdittu. Tavaratilaa on kaikkia istuinpaikkoja käytettäessä 200 litraa. Jos takimmainen rivi taitetaan alas, tavaratilan vetoisuus kasvaa 505 litraan. Lastauksen kätevyyttä lisää tavaratilan lattian alla oleva 345 mm korkea lokero. Tehokkaan tilankäytön vuoksi uusi litium-ioni-ajoakusto on sijoitettu keskikonsoliin, etuistuimien väliin.
Voimanlähteenä on Priuksesta tuttu kokonaisuus, jossa työskentelevät 1,8 litran bensiinimoottori ja 60 kW:n sähkömoottori. Tekniikka kiihdyttää mallin 0-100 km/h nopeuteen 11,8 sekunnissa, huippunopeutta kertyy 170 km/h. Jarrutus- ja polttomoottorin hukkaenergiaa talteen ottava täyshybridiratkaisu takaa Prius+:lle yhdistetyn ajon kulutukseksi 4,3 l/100 km. Vastaava hiilidioksidipäästö on tässä tila-autoluokassa ennätyksellisen pieni, 99 g/km.
Toyota Prius+ ennakkomyynti on alkanut, ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen kesän lopulla. 1.4.2012 voimaan astuvan autoverolain mukaiset autoverolliset hinnat alkavat 39 249 eurosta. Kysy lisää lähimmältä Toyota-jälleenmyyjältäsi.