”Meidän täytyy olla hereillä siinä, miten omien asiakkaidemme maailma muuttuu. Asiakkaidemme liiketoiminnassa päästöjen merkittävä vähentäminen merkitsee jatkuvasti yhä enemmän, ja siksi halusimme etsiä itse sopivaa vaihtoehtoa aikaisin”, Länsiö Logistiikan toimitusjohtaja Juha Länsiö sanoo.
Vantaan Metro-Auto eli Toyota Airport luovutti Toyota Proace EV:t Länsiö Logistiikalle kesäkuussa. Molemmat autot aloittavat jakelutehtävissä Helsingissä ja Vantaalla.
”Sähköauton ominaisuudet ja ympäristönsäästö pääsevät parhaiten oikeuksiinsa kaupunkiseudulla. Ja totta kai haluamme myös, että mahdollisimman moni näkee ne”, Länsiö sanoo.
Länsiö Logistiikka on perustettu vuonna 1990. Yhtiö pitää päämajaansa perustamiskaupungissaan Tampereella, mutta suuri osa toiminnasta tapahtuu väki- ja businessrikkaalla pääkaupunkiseudulla.
”Isoin toiminta-alueemme on kuljetuksen viimeinen metri, eli hyllytys ja hyllyjen täydennyspalvelu. Hoidamme teollisuudelle ja terveydenhuollolle yli 1600 hyllyä koko Suomessa.”
Länsiö Logistiikka on erikoistunut palvelemaan yritysasiakkaita suoraan. Eräs tärkeimmistä asiakkaista on tekninen tukkukauppa Ahlsell, jonka hyllytyksiä kesällä hankitut Proace EV:tkin alkavat pääkaupunkiseudulla hoitaa. Asiakkaina on myös suuria pörssiyhtiöitä.
”Pitää olla kehityshaluinen, onnistua ja kehittää. Siksi isot asiakkaat haluavat tehdä yhteistyötä”, Länsiö sanoo.
Yrityslogistiikan ulkopuolella kuluttajien verkkokauppa kasvaa nopeasti. Se lisää etenkin niin sanotun viimeisen mailin eli kaupungissa tapahtuvan kotiovelle kuljettamisen määrää ja merkitystä.
”Aivan kuten yrityksissäkin, vaatimukset ympäristöystävällisiä kuljetustapoja kohtaan kasvavat myös kuluttajien parissa. Päästöttömiä sähköautoja tarvitaan myös sinne.”
Pakettiautokannan päivittämistä alettiin Länsiö Logistiikassa suunnitella viime syksynä.
”Pidimme Toyotan kanssa ensimmäiset Teams-palaverit jo ennen kuin nyt hankittujen autojen hinnatkaan olivat selvillä.”
Hankintavaiheessa Länsiöllä käytiin tarkasti vaihtoehdot ja eri merkit läpi. Pian voittajaksi nousi Toyota Proace EV. Tärkein kriteeri oli autolle yhdellä latauksella luvattu 300 kilometrin toimintamatka. Merkkiä puolsivat myös hyvät aiemmat kokemukset dieselillä toimivien Proace-mallien luotettavuudesta ja sujuvasta huollosta.
”Kaupungissa tyypillinen jakeluauton vuoro on noin 100–150 kilometriä, eli vaikka talvipakkasilla luvattu toimintamatka hieman lyhenisikin, auto kykenee suoriutumaan reitistä hyvin.”
Alkuvaiheessa autot säilytetään jakeluasiakkaan eli Ahlsellin terminaalissa, minne niille rakennetaan myös latausasema. Sähköpakettiautojen aja-lataa-aja -malli sopii hyvin kuljetuksiin, jotka tapahtuvat päivävuoron aikana.
”Sähköpakettiautoja on ollut jo jonkin aikaa, mutta Toyota Proace EV on ensimmäinen, jonka toimintamatka on sellainen, että se sopii imagon kohottamisen sijaan ihan oikeasti työkaluksi.”
Kun täyteen ladatut Proace EV:t lähtevät ensi kertaa liikkeelle Länsiö Logistiikan teipeissä ja perä täynnä Ahlsellin ruuveja, haaroittimia ja akkuporakoneita, autot täydentävät jo olemassa olevaa pakettiautojen armadaa.
”Vanhat dieselillä käyvät Proacet siirtyvät meillä nyt toisiin jakelutehtäviin. Toimintamme on kasvamassa, joten jokaista autoa tarvitaan.”
Länsiö odottaa sähköpakettiautojen olevan kokonaisuutena samassa hintaluokassa vanhojen diesel-Proace-mallien kanssa. Hankittaessa sähköauto on hintavampi, mutta käytön aikana investointi maksaa itsensä takaisin laskevina polttoaine-, huolto- ja verokustannuksina.
Tavallisesti Länsiö Logistiikassa on ollut tapana hankkia kuljetuskalusto omaan taseeseen. Sähköllä hyrräävät uutuudet sen sijaan on hankittu Toyotan yritysrahoituksen kautta.
”Kun tekniikka on uutta ja nopeasti kehittyvää, rahoitus on todella hyvä tapa hallita kumppanin avulla yhtiömme riskejä. Jos autot toimivat kuten on suunniteltu, en usko näiden jäävän viimeisiksi sähkö-Toyotoiksemme”, Länsiö näkee.