Toyota palvelee

Tunnista heikentynyt ajokyky

Liikenneturva
Liikenneturvan kyselyn mukaan moni yli 65-vuotias on huomannut liikenteessä itselleen uusia, ikääntymisestä johtuvia haasteita. Niiden tunnistaminen on avainasemassa turvallisen autoilun jatkamisessa.
  • Teksti: Juha-Pekka Honkanen
  • Kuvat: Adobe
  • 10.6.2024
  • Liikenneturva selvitti ikääntyneiden ajatuksia ajoterveyteen liittyen laajalla, 1100 henkilöä kattaneella kyselytutkimuksella. Vastaajista lähes viisi kymmenestä oli huomannut ikääntymisen tuoneen uudenlaisia haasteita liikenteessä liikkumiseen. Joka seitsemäs oli myös huomannut ajokykynsä heikentyneen. Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm sanoo, että juuri tällainen haasteiden tiedostaminen on tärkeää.

    ”Sen myötä voi tehdä tietoisesti turvallisuutta lisääviä ratkaisuita. Pienetkin kikat toimivat – voi lähteä liikenteeseen silloin, kun siellä ei ole ruuhkaa, tai valitsee vähemmän liikennöidyn reitin.”

    Ikääntymisen vaikutusta ajamiseen on tutkittu paljon. Nyholm sanoo, että tutkimusten perusteella ikääntymisen myötä hidastuu erityisesti liikenteen kokonaiskäsityksen syntyminen: ajaminen sujuu ja ympäristön havainnointi onnistuu, mutta kaiken ajamiseen ja ympäristöön liittyvän tiedon käsitteleminen aivoissa ja edelleen ratkaisujen eteneminen toiminnaksi hidastuvat.

    ”Silloin ratkaisu voi löytyä siitä, että vähennetään tuohon ketjuun kuuluvia asioita valitsemalla automaattivaihteinen auto. Kun kytkimen ja vaihteiden miettiminen jää pois, aikaa jää enemmän muille valinnoille.”

    Lääkärille menemistä ei tulisi lykätä ajo-oikeuden menettämisen pelossa, vaan ennakointi ylläpitää ajokykyä.

     

    Tutustu huolella uuteen autoon

    Nykyautoissa automaattivaihteet ovat yleistyneet nopeasti, samoin erilaiset avustavat järjestelmät. Esimerkiksi kaistavahti varoittaa merkkiäänellä ajoradalta poistumisesta, ja osassa automalleja se myös ohjaa täpärässä tilanteessa auton takaisin omalle kaistalleen. Nyholm sanoo, että avustavat järjestelmät lisäävät liikenneturvallisuutta merkittävästi.

    ”Myös avustavat järjestelmät antavat kuljettajalle lisää aikaa reagointiin varoittaessaan lähestyvästä vaaratilanteesta. Jos kaistavahdin piipittäminen ärsyttäisi, sitä ei tulisi missään nimessä kytkeä pois päältä.”

    Avustavien järjestelmien ja automaattivaihteiston tulee antaa lisää aikaa liikenteen havainnoimiselle, ei viedä huomiota pois liikenteestä. Auton asetuksiin ja erilaisiin avustaviin järjestelmiin tulee siksi tutustua etukäteen, jos auto ei ole entuudestaan tuttu. Silloin esimerkiksi automaattisen kaistavahdin puuttuminen auton kulkusuuntaan ei tule yllätyksenä.

    Järjestelmät ovat myös nimensä mukaisesti avustavia. Ne auttavat reagoimaan muuttuviin tilanteisiin nopeasti, mutta eivät kuitenkaan paranna ajoterveyttä. Vastuu on aina kuljettajalla.

    ”Lääkärille menemistä ei tulisi lykätä ajo-oikeuden menettämisen pelossa, vaan ennakointi ylläpitää ajokykyä. Usein sairauden hoito parantaa myös ajoterveyttä.”

Kiihdytä mukaan Toyota-maailmaan

Tilaa Toyota Way -uutiskirje

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua