Toyota palvelee

Leo-Pekka Tähti: ”Sain itse apua, haluan nyt antaa takaisin”

Special Olympics
Viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti on kiitollinen urheiluun saamastaan tuesta. Nyt hän kannustaa vammaisia lapsia ja nuoria uskomaan unelmiinsa.
  • Teksti: Tuomas I. Lehtonen
  • Kuvat: Toyota
  • 12.12.2022
  • Suomalaisen paraurheilun legenda Leo-Pekka Tähti istuu kelaustuolissaan Helsingin olympiastadionin juoksuradalla. Harras hiljaisuus on laskeutunut maailman menestyneimmän ratakelaajan harteille. Silmänräpäyksessä raukea tunnelma vaihtuu riemun hetkiin, kun suuri joukko lapsia ja nuoria ilmestyy stadionin varjoista. Juosten ja kelaten he ohittavat kentälle seisahtuneen sankarin. 

    Tähden kasvoilta heijastuvat ylpeyden ja liikutuksen tunteet, kun hän seuraa maamme tulevaisuuden toivojen vilpitöntä liikkumisen riemua.

    "Oli aivan mahtavaa nähdä kaikki nuo lapset ja nuoret vanhempineen iltavalaistuksessa kylpevällä olympiastadionilla. Se hetki, kun katsoin takaani tulevia lapsia ja seurasin heidän kulkuaan ohitseni, oli sykähdyttävä. Siihen kiteytyi niin konkreettisesti se ajatus, että paraurheilulla on hyvä tulevaisuus", Tähti muistelee.

    Tähti ja nuoret urheilijat kohtasivat olympiastadionilla alkusyksystä. Tuolloin kuvattiin Toyota Auto Finlandin ja Suomen Paralympiakomitean videota, jonka tavoitteena on kannustaa vammaisia nuoria urheilun pariin ja tehdä tunnetuksi Paralympiakomitean nuorille vammaisurheilijoille myöntämiä stipendejä. Toyota ja Paralympiakomitea haluavat yhdessä rakentaa maailmaa, jossa jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus liikkua.

    Tähden mukaan rahallisella tuella on erittäin tärkeä merkitys vammaisen lapsen ja nuoren urheiluharrastuksen mahdollistajana.

    "Rahallisen tuen tarve korostuu paraurheilussa, sillä monissa lajeissa tarvitaan jo varhaisessa vaiheessa mittatilaustyönä tehtyjä kalliita erikoisvälineitä. Monesti vammainen lapsi ja nuori joutuu myös kulkemaan pitkiä matkoja harrastuksiin, sillä kotipaikkakunnalla ei välttämättä ole tarjolla oman lajin harrastusmahdollisuuksia. Perheillä ei välttämättä ole rahaa maksaa harrastuksen kuluja, joten ilman tukea lapsi joutuisi jättämään itselleen tärkeän harrastuksen", Tähti sanoo.

    Suomalaisen paraurheilun legenda Leo-Pekka Tähti nauttii Helsingin olympiastadionin tunnelmasta.
     
    Rahallinen tuki mahdollisti urheiluharrastuksen

    Kun Tähteä pyydettiin kampanjaan, mestarin ei tarvinnut pitkään osallistumistaan miettiä. Päätöstä tukivat pitkäaikainen yhteistyösuhde sekä Toyotan että Paralympiakomitean kanssa. Olennaisinta oli kuitenkin se, että Tähti halusi lähteä tukemaan hyvää asiaa. Hänellä on vielä kirkkaana mielessään, miten 13-vuotiaana saatu rahallinen tuki on vaikuttanut hänen omaan urheilu-uraansa.

    "Ei tarvinnut miettiä tuhannesosasekuntiakaan! Ihokarvat nousivat ihan pystyyn, kun näin videon käsikirjoituksen. Muistan hyvin oman tukianomuskirjeeni, jonka lähetin vajaa 30 vuotta sitten lasten ja nuorten urheilemista tukevalle Porin Näppärille. Silloin ei vielä ollut Paralympiakomitean stipendirahastoa", Tähti kertoo.

    90-luvulla Tähden päälaji oli pyörätuolikoripallo, jota ei voinut harrastaa Tähden kotikaupungissa Porissa. Tähti alkoi harjoitella SM-sarjaa pelaavassa Rauma Basketissa, joka treenasi kerran viikossa Eurassa. Saamallaan tuella Tähti pystyi maksamaan kuljetuksensa harjoituksiin. Tuki auttoi osaltaan rakentamaan nuoren urheilijan tietä kohti paraurheilun korkeinta huippua. 

    "Nuoren urheilijan menestyksen takana on aina sisäinen palo ja intohimo omaan lajiin. Se löytyy kyllä aikanaan, kun uskaltaa kokeilla rohkeasti mahdollisimman monia erilaisia lajeja. Pelkkä motivaatio ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös perheen tukea ja riittävästi rahallisia resursseja. Ne ovat urheilun mahdollistajia", Tähti sanoo. 

    Leo-Pekka Tähti lähetti 13-vuotiaana tukipyynnön urheilun kustannuksiin ja sai sen. Saatu rahallinen tuki on vaikuttanut merkittävästi hänen omaan urheilu-uraansa.

     

    Koripalloa Espanjan pääsarjassa

    Tähden, 39, matka paraurheilun huipulla jatkuu Pariisissa 2024 pidettäviin paralympialaisiin saakka. Yhtä pitkälle on sovittu sponsoriyhteistyöstä Toyotan kanssa.

    Huikeat 31 paralympia-, MM- ja EM-mitalia voittaneen titaanin tavoitteena on voittaa ensi vuonna pidettävissä MM-kisoissa ratakelauksen satasen maailmanmestaruus. 400 metrillä Tähti lähtee jahtaamaan omaa Suomen ennätystään. Paralympialaisiin liittyvää kisatavoitettaan Tähti ei ole vielä tarkemmin pohtinut. 

    Tähti on treenannut talvet jo pitkään Espanjan Fuengirolassa. Lämpimät olosuhteet tarjoavat hyvät mahdollisuudet ratakelaukseen. Pääsyy etelässä talvehtimiseen on kuitenkin Tähden kakkoslaji, pyörätuolikoripallo. Hän pelaa jo yhdeksättä kauttaan Espanjan pääsarjassa kisaavassa vélez-málagalaisessa Amivelin joukkueessa. Maan mestaruus ratkotaan 22 kierroksen runkosarjassa.

    "Koripallo sopii hyvin talviharjoitteluun. Kroppa pysyy paremmassa kondiksessa, kun treenaa kahta lajia ja käyttää lihaksistoa monipuolisemmin. Arkiviikolla minulla on neljä kelaustreeniä ja viisi koristreeniä. Keskiviikkoisin kelaustreenin tilalla on fysiikkatreeni, ja lauantaisin Amivelilla on yleensä ottelu. Sunnuntai on lepopäivä", Tähti summaa viikko-ohjelmaansa.

    "Oli aivan mahtavaa nähdä kaikki nuo lapset ja nuoret vanhempineen iltavalaistuksessa kylpevällä olympiastadionilla. Siihen kiteytyi niin konkreettisesti se ajatus, että paraurheilulla on hyvä tulevaisuus", Leo-Pekka Tähti sanoo.
     
    Valmennustehtävät kiinnostavat

    Tähden huikea taival aikuisten arvokisoissa on kestänyt jo yli 20 vuoden ajan. Matka on tuonut miehelle paitsi menestystä myös valtavasti elämänkokemusta, osaamista ja ystäviä. Tähti on kiitollinen siitä, että hän on välttynyt vakavilta loukkaantumisilta. Se on mahdollistanut uran jatkamisen pitkään. 

    Tähti on päättänyt lopettaa ammattimaisen ratakelausuransa vuonna 2024, mutta urheilun saralla hänet tullaan näkemään jatkossakin. 

    "Nautin niin paljon kilpailemisesta, että en tule jättämään urheilua kokonaan. Jatkossa voin kuitenkin harrastaa urheilua ilman paineita. Pyörätuolikoripalloa voi pelata huipputasolla hyvinkin pitkään. Ehkä pelaan Espanjan lisäksi vielä Ranskassa tai Saksassa. Maajoukkuepelitkin kiinnostavat", Tähti pohtii. 

    Oman aktiiviuran päättymisen jälkeen Tähti saatetaan nähdä myös valmennustehtävissä, sillä hänellä on suoritettuna urheiluvalmentajan tutkinto. Tälläkin hetkellä Tähti valmentaa oman urheilu-uransa ohella espoolaista ratakelaajaa Esa-Pekka Mattilaa ja toimii Suomen Paralympiakomitean nuorten talenttiryhmän valmennusryhmässä. Urheilun ohella viritteillä on myös markkinointiyrittäjyys.

    "Perustimme siskon kanssa markkinoinnin konsultointiin, some-valmennuksiin ja vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneen yrityksen. Toistaiseksi olen työskennellyt yrityksessä osa-aikaisesti ja konsultoinut asiakkaita erityisesti henkilöbrändäyksestä. Urheilu-urani aikana olen oppinut tästä osa-alueesta varsin paljon", Tähti toteaa.


  • Leo-Pekka Tähti
    • 39-vuotias
    • Asuu kesät Porissa ja talvet Espanjan Fuengirolassa espanjalaisen kumppaninsa kanssa.
    • Aloitti pyörätuolikelauksen 15-vuotiaana.
    • Moninkertainen paralympia- ja arvokisavoittaja. Ensimmäiset paralympiakultamitalit Ateenassa vuonna 2004. Vuoden urheilija 2006.
    • Tähti pelaa pyörätuolikoripalloa Suomen maajoukkueessa, ja hänet on valittu kolme kertaa Vuoden pyörätuolikoripalloilijaksi.
    • Koulutukseltaan datanomi. Suorittanut lisäksi valmentajan ammattitutkinnon.
    • Tähti on ilmoittanut päättävänsä uransa Pariisin paralympialaisiin 2024.
    • Lue lisää leopekkatahti.fi

     

Kiihdytä mukaan Toyota-maailmaan

Tilaa Toyota Way -uutiskirje

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua