Anniina Sono Tikka

Syntynyt                            Kotimaa                              Ammatti

27.2.1989                            Suomi                                 Breakdance-tanssija

Lue haastattelu

Anniina Sono Tikka, eli B-Girl AT, olet Suomen menestynein naisbreikkaaja. Kerrotko hiukan taustastasi ja miten päädyit breakdancen pariin?   

Aloitin breikkaamisen vuonna 2004, eli tänä vuonna tulee 20 vuotta täyteen. Aiemmin harrastin muun muassa hiphopia. Breikkiura lähti nopeasti liikkeelle, innostuin nollasta sataan. Jo ensimmäisen vuoden aikana kisasin kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.

Kun vuonna 2014 voitin avoimen sarjan Suomen mestaruuden, unelmien täyttymistä lisäsi se, että päihitin kaikki miehetkin. Olin myös ensimmäinen nainen, joka voitti IBE Footwork Battle -kilpailun Hollannissa. Se oli iso juttu ja vieläpä aikana, jolloin naiset eivät juurikaan voittaneet miesten kategorioita.

Olen muiden naisbreikkaajien ohella ollut tienraivaajana siinä, että naisten taso on noussut viime vuosina todella paljon – olen jääräpäisesti puskenut alaa eteenpäin.

Nuorena en pelkästään seurannut, mitä breikkitunnilla tehtiin, vaan halusin tuoda mukaan omaa ilmaisua ja kehittää oman tyylini – se on breikissä olennaista – ja löytää itseni niin tanssillisesti kuin ihmisenä.

Teini-iässä oli hyvä löytää sellainen yhteisö, johon pystyi kiinnittymään keskellä omaa itsenäistymisprosessia. Se, että tuntee kuuluvansa johonkin ja löytää oman paikkansa, on älyttömän tärkeää.

Breikissä houkuttivat myös erilaiset tapahtumat, joissa oli ihan maaginen jännite. Pääsin testaamaan itseäni tanssirinkiin, voittamaan jännityksen ja pelon, kokemaan sen mielettömän adrenaliinin. Se, että uskalsin ja onnistuin, oli aivan huippua.

Liikkeellisesti minua kiinnostivat akrobaattisuus ja niin sanotut footworkit, joissa ollaan lattiatasossa kädet maassa ja jalat kikkailevat. Se on kuin kelloratas, kun askeleet pyörivät käsien ympärillä.

Millainen on suomalaisten breikkaajien taso verrattuna kansainväliseen? Entä naisbreikkaajien asema?

Suomalaiset breikkaajat ovat olleet kovan tason suunnannäyttäjiä ja tanssiskenen keulakuvia koko maailmalle jo pitkään. Täkäläinen tyyli on ollut breikin juuria kunnioittava – perusteet on treenattu hyvin, ja vasta sen jälkeen on lähdetty varioimaan.

Naisbreikkaajia eli B-Girlejä oli aluksi vähän, ja me kilpailimme usein miesten sarjoissa, vieläpä varsin menestyksekkäästi. Nykyään B-Girlejä on paljon enemmän ja on ihanaa, että naisten battleja pystytään järjestämään kunnolla. Suomessa meidän naisbreikkaajien osaamista ei ole kyseenalaistettu, mutta muissa maissa olen kohdannut ennakkoluuloja naisia kohtaan.

Naisista Taija Hinkkanen on yksi maailman parhaimmista ja todellinen uranuurtaja. Hän on näyttänyt tietä sille, että naisetkin pystyvät breikkaamaan. On ollut tärkeää nähdä läheltä noin hyvä breikkaaja – se on tuonut itseluottamusta, että minäkin pystyn tuohon. Esikuvia todellakin tarvitaan.

Erilaiset ”battlet” kuuluvat olennaisesti breikkaamiseen. Millaisia oman elämän battleja olet itse kohdannut taipaleellasi?

Nuorena breikkaajana alaselässäni todettiin alkava rasitusmurtuma. Piti pitää taukoa, joka aiheutti pelkoa siitä, etten voisi enää tanssia. Se oli tiukka paikka nuorelle mielelle, kun jouduin miettimään, kuka olen ja mitä teen, jos en voi breikata.

Myöhemmin jouduin myös olkapääleikkaukseen, josta tuli käännekohta tanssijan urallani. Aiemmin kokemani menestyspaine oli leikkauksen jälkeen poissa, ja nautin breikistä samalla tavalla kuin silloin ihan alussa. Sisäinen paloni alkoi huokumaan myös ulospäin, mikä vei uraani merkittävästi eteenpäin. Voitin isoja kisoja, ja pääsin myös kansainvälisiin kilpailuihin tuomariksi.

Aiemmin breikissä ei ollut kunnollista valmennuskulttuuria, vaan kaikki oli hoidettava itse. Se on ollut välillä raskasta, mutta opettanut myös tarpeellisia elämäntaitoja.

Jos nyt pitäisi perustaa vaikkapa yritys, ajattelisin että siitä vain opettelemaan ja sitten asia hoituu – tämän mentaliteetin breikki on opettanut. Nykyään nuoret tanssijat pääsevät onneksi kasvamaan erilaiseen kulttuuriin, ja myös henkisestä valmennuksesta pidetään maajoukkueessa huolta.

Battle-kulttuuriin voi liittyä egoististakin energiaa. Äidiksi tulon jälkeen en ole kokenut tarvetta verrata tai hakeutua nimenomaisesti kilpailuasetelmaan. Rauha ja itsensä arvostus on löytynyt ilmankin, että se on kiinni kilpailusuorituksestani. Tämä ajattelutapa on tuonut tilaa ja rentoutta. Breikki on tapa leikkiä – yhteyttä sisäiseen lapseeni.

Oma lapseni on kasvanut niin vahvasti breikin ympäröimänä, että hän luuli pienenä, että kaikki ihmiset breikkaavat. Meidän koko kolmihenkinen perhe breikkaa, se on hauskaa.

Mistä haaveilet tai mitä tavoittelet?

Äitiyden myötä minua on alkanut kiinnostamaan taiteilijapuoli kisaamisen lisäksi. Kilpailutilanteessa ei aina pysty ilmaisemaan kaikkia tunteitaan, adrenaliini vie mukanaan ja silloin mennään täysillä. Nykyään on tullut tarve ilmaista tanssin kautta myös muunlaisia tunteita.

Olen vastikään toteuttanut ensimmäisen pitkän sooloteokseni, jossa tutkin muun muassa omia juuriani. Esityksessä laitan itseni likoon taas uudella tavalla, ja näytän itsestäni myös surulliset ja traumapuolet. Se on jännittävää, mutta myös antaa itselleni paljon.

Tanssijana haaveilen hyvästä olosta ja että se Anniina, joka breikin aikoinaan aloitti, pysyisi minussa. Että nautinnollisuus, läsnäolo ja leikittely löytyisivät aina. Olen aina tykännyt tavoitteista – battlaan, treenaan ja teen kovaa duunia – mutta yksittäistä päämäärää tärkeämpää on aina ollut se matka kohti jotakin tavoitetta. Pokaalit tai meriitit eivät ole se juttu.

Mitä haluaisit sanoa breikkaamisesta haaveileville lapsille ja nuorille?

Kannattaa hakeutua tunneille, sieltä saa hyvät perusteet, ja sitten vain rohkeasti omaa tyyliä mukaan. Breikki on myös siitä kiva laji, että eri kehotyypit voivat breikata eri tavalla, eikä tarvitse mennä mihinkään muottiin. Esimerkiksi eräs brasilialainen breikkaaja, jolla on vain yksi jalka, on voittanut maailman isoimpia kisoja. Hän on tehnyt liikkeistä omanlaisiaan ja vetää mielettömän hyvin. Breikissä on jopa suositeltavaa, ettet tee kuten opettaja, vaan omaa juttuasi. Sallivuus ja mukaan pääseminen on meille kaikille tärkeää.

On hienoa, että breikki on nyt myös olympialaji ja tulossa muutenkin näkyvämmäksi. Kisojen lisäksi kannustaisin ihmisiä hakeutumaan erilaisiin breikkitapahtumiin. Ne ovat ihanan rentoja kokoontumisia, kuin olisi tullut koko perheen leikitteleviin bileisiin.

Breikkaus ei ole vain tanssia; se on yhteisö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja löytää paikkansa ja oman ilmaisutapansa. Tartu siis tilaisuuteen, tanssi sydämesi kyllyydestä ja tuo oma tarinasi näkyväksi. Inspiroidu niistä, jotka ovat tehneet mahdottomasta mahdollista, ja uskalla unelmoida isosti.