Toyota palvelee

Autojen ensirekisteröinnit kasvussa

Ensirekisteröinnit 2023
Autokauppa osoittaa piristymisen merkkejä. Alkuvuoden ylivoimainen kärkimerkki on tuttuun tapaan Toyota, joka on ollut henkilöautojen ensirekisteröintitilastoissa ykkönen yhtäjaksoisesti vuodesta 2016 lähtien.
  • Teksti: Tuomas I. Lehtonen
  • Kuvat: Toyota
  • 16.5.2023
  • Maailmalla velloneet kriisit, autotehtaiden komponenttipula ja korkojen nousu ovat nakertaneet autojen myyntitilastoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Kuluvan vuoden edetessä uusien autojen ensirekisteröintitilastot osoittavat kuitenkin piristymisen merkkejä.

    Ensirekisteröintien kasvu kertoo saatavuuden paranemisesta

    Autoalan tiedotuskeskuksen julkaisemien kuukausitilastojen mukaan tammi–maaliskuun ensirekisteröintimäärät jäivät vielä jälkeen viime vuoden ensimmäisen neljänneksen luvuista. Ero kuitenkin supistui kuukausi kuukaudelta, ja viime kuussa ylitettiin jo viime vuoden lukemat.

    Huhtikuussa ensirekisteröintien määrä kipusi peräti 13,6 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin vuosi sitten. Huhtikuussa tapahtuneen pyrähdyksen ansiosta alkuvuoden aikana tehtyjen ensirekisteröintien määrät kipusivat 0,4 prosenttiyksikön verran plussalle. Tammi–huhtikuussa henkilöautoja rekisteröitiin yhteensä 28 273 kappaletta. Onko autokauppa lähtenyt nyt uuteen nousuun?

    ”Ensirekisteröintien määrän kasvu johtuu siitä, että kertynyttä tilauskantaa on saatu purettua, kun autotehtaiden komponenttipula on nyt helpottamassa. Tämä on toki positiivinen käänne, mutta ei kerro suoraan myyntimääristä. Petrattavaa vielä on, jotta automyynnissä päästään kriisejä edeltäneelle tasolle”, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

    ”Autokauppaa heikentäneet tekijät alkavat vähin erin väistyä, ja uusien autojen kysyntä piristynee kesän jälkeen" kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
     
    Autokauppa piristymässä

    Kallio näkee kotimaisen autokaupan horisontissa vahvaa valonkajetta. Komponenttipulan vähittäinen väistyminen ja uusien autojen toimitusaikojen lyheneminen ovat ensimmäisiä merkkejä paremmasta.

    Hyvä signaali on myös se, että kuluttajien luottamus talouteen on Tilastokeskuksen mukaan kohentunut koko alkuvuoden ajan. Kun kotitalouksien usko oman talouden kestävyyteen kasvaa, kuluttajat ovat valmiimpia tekemään uuden auton hankinnan kaltaisia isoja investointeja.

    ”Autokauppaa heikentäneet tekijät alkavat vähin erin väistyä, ja uusien autojen kysyntä piristynee kesän jälkeen. Korkojen nousutahti on selvästi hidastumassa, ja ensi vuonna korot saattavat jopa kääntyä hienoiseen laskuun. Suomen kansantalouden uskotaan pääsevän viimeistään ensi vuonna takaisin kasvu-uralle, inflaatio on taittumassa ja autokaupan saatavuusongelmat ovat poistumassa. Nämä asiat tietävät hyvää uusien autojen myynnin kannalta”, Kallio pohtii.

    Legendaarinen Supra on vakiinnuttanut paikkansa autourheilufanien, elokuvayleisön ja peliyhteisön sydämissä viimeisen 40 vuoden aikana. 
     
    Toyota ensirekisteröintitilaston ykkönen

    Haastavista viimeisistä vuosista huolimatta Toyota on säilyttänyt vahvan otteensa Suomen henkilöautomarkkinassa. Japanilaismerkki on ollut henkilöautojen ensirekisteröintitilastoissa ykkönen yhtäjaksoisesti vuodesta 2016 lähtien. Sama tahti on jatkunut myös tänä vuonna. Tammi–huhtikuussa Suomessa ensirekisteröitiin 4 749 Toyotaa – lähes joka kuudes rekisteröity auto oli merkiltään Toyota.

    Kalliota Toyotan kestomenestyjän status ei ihmetytä.

    ”Toyota on ennen kaikkea luotettavan ja vähävikaisen automerkin maineessa. Sitähän sanotaan, että Toyota korjaa itse itsensä. Toki myös Toyotojen hinta-laatusuhde on hyvä”, Kallio miettii.

    Hän on pistänyt merkille myös Toyota-mallien aiempaa rohkeamman ja modernimman muotoilun. Se lienee myös osasyy merkin suureen markkinaosuuteen.

    ”Omaa silmääni miellyttää erityisesti GR Supran ja uuden Yarisin muotoilu. Maasturipuolella minua innostaa RAV4:n rohkea, kulmikas design”, Kallio kertoo.

    Toyota Yaris on pysynyt suomalaisten suosikkina koko olemassaolonsa ajan, eikä sen menestys Euroopassakaan kalpene kilpailijoiden rinnalla. 
     
    Uusi teknologia vähentää ilmastopäästöjä

    Autokaupan piristymisellä on suuri merkitys niin liikenteen turvallisuudelle kuin ympäristöystävällisyydellekin. Uudet autot ovat aina edeltäjiään vähäpäästöisempiä ja ne suojaavat paremmin niin matkustajiaan kuin myös muita tielläliikkujia. Yhä useampi uutena myyty auto on vähäpäästöinen hybridiauto tai päästötön täyssähköauto.

    Kallio arvostaa Toyotan uraauurtavaa työtä uusien käyttövoimien parissa. Hybriditeknologiaa Toyota on kehittänyt viime vuosituhannen loppupuolelta lähtien. Nyt autojätti kehittää täyssähköautojen ohella myös vedyllä toimivia polttokennoautoja tulevaisuuden ilmastoystävälliseen liikenteeseen.

    ”Lyhyellä aikavälillä sähköistyminen on tehokkain tapa vähentää liikenteen päästöjä. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä vetyautojen rooli tulee kasvamaan. Toyotahan on kehittänyt jo Mirai-polttokennoauton. Toivottavasti yritys jatkaa kehitystyötä tällä rintamalla”, Kallio sanoo.

    Mirai on muotoilultaan urheilullinen. Lähes viisiä metriä pitkän ja matalalinjaisen auton sydän on Toyota Fuel Cell System -järjestelmä, joka yhdistää polttokenno- ja hybriditeknologian.

Kiihdytä mukaan Toyota-maailmaan

Tilaa Toyota Way -uutiskirje

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua