Kahta Varilat eivät vaihda: Toyotaa ja tuttua automyyjää
-
Teksti: Juho Paavola
-
Kuvat: Juho Paavola
-
22.5.2025
-
”Mehän olemme kuin kaksi Yarista, ei kun siis kaksi varista”, Minna Varila nauraa.
Sitä Minna ja hänen miehensä Janne Varila tekevät paljon. Sama automaku – tai jopa innostus – saa huumorin kukkimaan.
”Äkkiä laskettuna perheessämme on ollut ainakin viitisentoista Toyotaa. Kun on hyvän merkin löytänyt ja niin auto kuin palvelutkin toimivat, emme ole nähneet mitään syytä vaihtaa, Janne kertoo.
Parhaillaan pariskunnalla on käytössä kaksi Toyota Yarista: Jannella aavistuksen jykevämpi ja korkeampi Yaris Cross, kun taas Minna kaasuttelee menemään Hybrid Style -mallin Yarisilla.
”Olen sen verran lyhyt, että Yaris Crossista joutuisin melkein hyppäämään alas. Vähän pienempi perus-Yaris on minulle helpompi käyttää”, Minna vitsailee.
Minna ja Janne Varilalla on sama automaku – tai jopa innostus. Perheessä on ollut viitisentoista Toyotaa.Minnan ja vauvan ajot alkoivat Toyota Yarisin kyydissä
Ensimmäisen kerran Varilat istuivat yhteiseen Toyotaan 1990-luvun puolivälin tietämillä. Se oli Jannen ensimmäiseksi autokseen käytettynä hankkima, nelisylinterinen ja nelivaihteinen Toyota Corolla, joka oli valmistettu Japanissa.
”Kun ostimme auton, sillä oli ikää jo noin 17 vuotta. Ajoimme sillä paljon, mutta mitään vikaa ei kertaakaan ollut. Ehkä siitä alkoi syntyä luottamus Toyotaan, vaikka käytössä oli välillä muitakin automerkkejä”, Janne miettii.
Kun Minna sai ajokortin, ensimmäinen oma auto oli – mikäs muukaan kuin – Toyota Yaris.
”Ajoin ajokortin vasta vähän vanhemmalla iällä. Autokoulussa minulla oli Yaris alla ja perheemme nuorin lapsi masussa”, hän nauraa.
Sittemmin perheessä on ollut Toyotaa toisen perään: Avensista, Aurista ja Corollaa, mutta useimmin kuitenkin Yaris, joita on ollutjo seitsemän peräkkäin. Variloilla on ollut Yaris siitä lähtien, kun se tuli vuonna 1999 mallistoon Toyota Tercelin tilalle.
”Tavallisesti vaihdamme autoa kolmen tai neljän vuoden välein,. Siinä vaiheessa on usein tullut kokonaan uusi malli tai mallivuosipäivitys, jossa on selkeästi jotakin uutta tai mukavaa lisävarustetta”, Minna kertoo.
-
FAKTA
Janne ja Minna Varila
-
Asuinpaikka: Varilat asuvat Helsingin Puistolassa. Pariskunta ajelee Toyota Yarisilla ja Yaris Crossilla tyypillistä työ- ja asiointiajoa.
Vapaa-aika: Lasten ollessa nuorempia lukuisat harrastuskuljetukset olivat arkipäivää. Nykyisin aikuiset lapset lainaavat silloin tällöin vanhempiensa autoja.
Yaris-kuume on levinnyt myös perheen lähipiiriin, josta löytyy tällä hetkellä yhteensä kuusi erilaista Toyota Yarista!
Ammatit: Janne työskentelee juristina henkivakuutusalalla, Minna toimii järjestö- ja yhdistyskentällä.
Autot: Minnan Toyota Yaris on vuosimallia 2025 ja sillä on ajettu 3 000 km. Jannen vuosimallin 2024 Toyota Yaris Crossin mittarissa on 14 000 km.
”Liikun eniten kaupungissa, missä ketterä Yaris on mukava ajettava. Pienestä koostaan huolimatta Yaris on vakaa myös moottoritiellä”, Minna kertoo.
Pariskunnan tärkeimmät kriteerit autonhankinnassa ovat helppous, luotettavuus ja toimivat tilat. Kaksimetrinen joulukuusi pitää saada kuljetettua kotiin.
-
Toyota Yarisin kattava varustelu ja järkevä tilankäyttö ihastuttavat
Minnan nykyisessä Yarisissa on led-ajovalot, joita aikaisemmassa autossa ei ollut. Hän ajaa etupäässä kaupunkialueella, mutta jonkun verran myös pitempiä matkoja maantiellä ja moottoritiellä.
”Ledit ovat kirkkaat ja tehokkaat, joten näen eteeni kelillä kuin kelillä. Myös kuolleenkulman varoittimet ovat hyvä muutos edelliseen Yarisiini verrattuna”, Minna sanoo.
Jannea puolestaan miellyttää Yaris Crossissa se, että auton perusvarustelu on todella kattava. Hän nostaa esimerkeiksi adaptiivisen vakionopeussäätimen, kuolleenkulman varoittimen sekä ennakoivan ajoavustimen.
”Uudet turvavarusteet on mukavia pieniä apuja, joiden ansiosta vahinkoja ei satu niin helposti. Esimerkiksi peruutuskamera on loistava, kun se varoittaa myös lähestyvistä autoista”, Janne kertoo.
Tärkeä asia Variloille on myös auton tilankäyttö. Vaikka Yaris ja Yaris Cross eivät ole ulkomitoiltaan suuria, sisätilat on suunniteltu käytännöllisesti.
”Molemmat autot muuntuvat hyvin erilaisiin tarpeisiin. Omaan Yarisiini mahtuu kaksimetrinen joulukuusi, kun kaataa penkit”, Minna antaa esimerkin.
Tärkeä asia Variloille on myös auton tilankäyttö. Vaikka Yaris ja Yaris Cross eivät ole ulkomitoiltaan suuria, sisätilat on suunniteltu käytännöllisesti. Esimerkiksi Minnan Yarisiin mahtuu kaksimetrinen joulukuusi, kun kaataa penkit.Tuttu Toyota-myyjä tietää, mitä asiakas autoltaan haluaa
”Me olemme ostoturskia”, nauraa Janne.
Termi on hauska, mutta vaatii Minnan mielestä hieman selittämistä. Janne tarkoittaa, että helposti houkuteltavan kalan tavoin pariskunta nielaisee autokaupassa syötin mielellään, kunhan siinä lukee Toyota. Ei auton ostamisesta kannata hankalaa tehdä.
”Meille tärkeä osa autoilua on muutenkin helppous. Kun vaihdamme Toyotasta Toyotaan, suurin osa laitteista on meille tuttuja”, Janne perustelee.
Vaikka nykyisin auton voi rakennella verkossa ja tilata suoraan kotiin, Varilat tekevät autokaupat liikkeessä. Ensimmäistä Yarisia lukuun ottamatta Varilat ovat ostaneet autonsa Helsingin Itäkeskuksen Toyota-myymälästä, jossa heitä palvelee automyyjä Sandra Roos.
”Sandra tuntee autot, ja jos hän ei jotakin tiedä, hän ottaa selvää. Hän puhuu riittävästi, mutta kuuntelee vieläkin paremmin – ja tuntee asiakkaansa siksi hyvin. Turhien myyntipuheiden sijaan keskustelemme siitä, kummalle puolelle autoa haluamme lämmitysjohdon”, Janne kertoo.
Vain yhden auton Varilat ovat ostaneet Roosin työkaverilta hänen ollessaan opintovapaalla.
”Sandra on loistava automyyjä, joka tuntee meidät ja tietää, mitä autolta haluamme. Onneksi hänellä on eläkeikään vielä reilusti matkaa, joten ehdimme varmaan jokusen Toyotan vielä häneltä ostaa”, Minna tuumii.
Ja kauppojen päälle halataan, tuttuja kun ollaan.
Varilat ajelee Toyota Yarisilla ja Yaris Crossilla tyypillistä työ- ja asiointiajoa. Myös aikuiset lapset lainaavat silloin tällöin vanhempiensa autoja.