Odotus. Sillä sanalla voisi kuvailla ratakelaaja Leo-Pekka Tähden – ja varmaan kenen tahansa muun – kuulumisia juuri nyt.
Takana on yli vuosi koronapandemiaa. Kuten niin moni muu asia elämässä, urheilukisoja on peruttu ja siirretty, myös Tokion paralympialaiset. Siinä on ollut totuttelemista moninkertaiselle paralympia- ja arvokisavoittajalle, joka on elementissään vauhdissa kisaradalla.
Taisteluun Tähti on toki tottunut kisatessakin. Ja ehkä juuri siksi edes tiukat koronarajoitukset eivät ole tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta. Eivät, vaikka Tähti on joutunut elämään huomattavasti tiukempien rajoitusten kanssa kuin moni muu suomalainen.
Hän on viettänyt pandemian pahimmat ajat Espanjan Fuengirolassa, jossa asuu syksystä kevääseen. Espanjan koronatilanne on ollut Euroopan vaikeimpia ja arki rajoitettua ulkonaliikkumiskieltoineen.
”Asenne on ollut aika tärkeä. Kun tajusin, kuinka vakavasta asiasta koronassa on kyse, oli oikeastaan helpotus, että Tokion kisat siirtyivät vuodella”, Tähti sanoo.
Täysin neljän seinän sisälle hänen ei ole silti tarvinnut lukittautua. Ammattiurheilijana hän on päässyt treeneihin, joihin on jäänyt jopa tavallista enemmän aikaa. Keskipäivän Tähti kuitenkin rauhoittaa siestalle maan tavan mukaan.
Tähti on loistanut maailman parhaana ratakelaajana vuodesta 2004, siis pian parikymmentä vuotta. Paralympia- ja arvokisavoittoja on kertynyt huikea määrä: viisi paralympiakultaa, neljä MM-kultaa ja kahdeksan EM-kultaa.
Luulisi, että se on vaatinut suuria uhrauksia. Niitä Tähti ei ole kuitenkaan joutunut mielestään tekemään. Urheilu on hänelle intohimo, jota synnynnäinen alaraajahalvaus ei ole estänyt.
”On ollut pikemminkin kova halu todistaa. Muuten minulla ei ole tarve korostaa itseäni, hoidan jutut tekojen kautta.”
Yksi todistamisen teko tapahtui yhdeksänvuotiaana, kun lasten pihapeleissä tennispallo lensi rivitalon katolle. Kun kukaan muu ei lähtenyt hakemaan palloa, Tähti kiipesi katolle käsivoimilla.
Samoilla käsivoimilla hän kelasi 100 metrin maailmanmestariksi parayleisurheilun MM-kisoissa Lontoossa vuonna 2017 – siitä huolimatta, että vasen kyynärpää oli vammautunut ja kelaustuolista katkesi alkukiihdytyksen jälkeen tasapainoa antava selkäremmi.
Jos tämä ei ole sisua, niin mikä sitten?
Huipulle pääseminen on kovin vaatimattoman oloisen, mutta Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän vammaisurheilijan mukaan ollut monien sattumien summa.
”Olen onnekas, perhe on ollut kannustava ja minua on kuskattu harjoituksiin.”
Tähti kiittää myös kotikaupunkinsa Porin hyviä olosuhteita talviharjoitteluun sekä taustatiimiään. Valmentaja Juha Flinck on pysynyt tukena rinnalla kohta 20 vuotta.
”Tärkein asia varmaan kuitenkin on, että olen pysynyt terveenä. Minulla on ollut tosi vähän mitään vammoja, jotka olisivat sotkeneet harjoittelua.”
Se alkoi kahden 15-kesäisen pojan päähänpistosta.
”Päätimme kaverini kanssa osallistua vuonna 1998 Euran maratonille puolimaratonin matkalle”, Tähti sanoo.
Alkoi koko kevään kestänyt kova treenaus.
”Kaveri juoksi ja minä painoin mukana pyörätuolilla kymmenen kilometrin lenkkejä pari kolme kertaa viikossa. Aika raskastahan se oli lykkiä tavallisella pyörätuolilla.”
Kun maratonin aika koitti, Tähti voitti kaverinsa kymmenellä minuutilla.
Samalla maratonilla oli mukana myös maajoukkuetason ratakelaajia. He bongasivat lupaavan nuorenmiehen. Porvoolainen kelaaja tarjosi Tähdelle vanhan kelaustuolinsa runkoa kokeiltavaksi. Totta kai ratakelaukseen tarkoitettu, pyörätuolia kevyempi laite kiinnosti.
”Siitä se lähti. Aloin tehdä kelaustuolilla pitkiä lenkkejä pyöräteillä.”
Uuden tekniikan omaksumiseen meni noin kuukausi.
”Kelaustuolin nopeasti pyörivää vannetta ei puristeta koko kädellä kuten pyörätuolissa, vaan sitä isketään peukalon tyvellä. Lajiin kuuluvat hansikkaat, joita taiteilin aluksi itse sitomalla urheiluteippiä näppylähanskojen päälle. Vielä siihen aikaan hanskoja ei Suomesta saanut”, Tähti sanoo.
Todisteeksi hän esittelee treenistä muhkeiksi palluroiksi kasvaneita peukalon tyviään.
Urheilijan kehitys oli nopeaa. Tekniikka hioutui pitkillä lenkeillä, joihin nykyään lyhyen matkan kiihdyttäjänä tunnettu Tähti oli nuorempana mieltynyt. Ammattiura ei kuitenkaan ollut mielessä.
”En alkanut heti tavoitella kuuta taivaalta. Ajattelin vain, että olisi kiva päästä joskus edustamaan Suomea arvokisoihin.”
Jo seuraavana vuonna, 1999, parayleisurheilun maajoukkueen päävalmentajat bongasivat nuoren miehen paraurheilun SM-kisoista ja Tähti tuli valituksi parayleisurheilun maajoukkueeseen 16-vuotiaana.
Parin vuoden kuluttua Tähti sai henkilökohtaiseksi valmentajakseen Juha Flinckin, joka kysyi, aletaanko treenata pikamatkoille vai maratoneille.
Tähti valitsi pikamatkat.
”Piti saada uutta haastetta. Olin siihen mennessä kelannut jo 15 täyspitkää maratonia ja nähnyt yksinäisen puurtamisen pyöräteillä. Viikkoharjoitusmäärät nousivat 200 kilometriin.”
Jo ensimmäisissä paralympialaisissaan, Ateenassa vuonna 2004, Tähti voitti kaksi kultaa 100 ja 200 metrin pikamatkoilla.
Miten hän on pysynyt lajin hupulla näin pitkään?
”Voimalauseeni on: ’Kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen’”, Tähti sanoo.
”Koska ratakelaamisen harjoittelu on paljolti yksinäistä puurtamista, käytän mielikuvaharjoittelua motivoidakseni itseni koviin treeneihin. Kuvittelen esimerkiksi viereeni kilpailijan.”
Nykyisin Tähti jakaa aikansa ratakelauksen ja pyörätuolikoripallon kesken.
”Koripallo on hyvä vastapaino ja tukee päälajia. Lajeissa on samankaltaisia elementtejä.”
Tulevaisuuttakin on mietittävä, kun urheilu-ura joskus päättyy. Tekemistä kyllä riittää. Hän valmentaa jo seuraavan sukupolven ratakelaajalupausta Esa-Pekka Mattilaa, joka tähtää Tokion paralympialaisiin samalle 100 metrin matkalle pyörätuolikelauksessa kuin Tähti itsekin.
Vastapainoa urheilulle tuo sisällöntuotantopalveluita tarjoava yritys, jonka Tähti on perustanut sisarensa kanssa.
Mutta nyt ajatukset ovat tulevassa kesässä. Tokion paralympialaiset näyttävät todella toteutuvan, ja Tähti pääsee vihdoin radalle. Hän odottaa sitä innostunein mielin.
Julkisuudessa Tähti on sanonut aiemmin, että Tokio jää hänen viimeiseksi isoksi kisakseen. Enää hän ei ole varma.
”Katsotaan nyt, elän kausi kerrallaan. Minulla on niin menestyksekäs ura takana, että jos huomaan, ettei enää ole saumaa voittaa, niin toivon ymmärtäväni lopettaa.”
Julkaistu 13.12.2017, päivitetty 12.5.2021
Leo-Pekka Tähti, 38
